Yleinen

Sopeutuva Homo Sapiens

Ihminen. Homo sapiens. Sopeutuvan, toimintaan keskittyvän ja monipuolisen kognition, moninaisen mielellisen kyvyn omaavan, Ihmisen suku, joka syntyi n. 2,0-2,5 miljoonaa vuotta sitten.

Ihmiskeho on mestarillinen ja monipuolisuudessaan ällistyttävä sopeutuja. Jos ihan hetkenkin miettii, miten aivot ovat sopeutuneet pelkän toiminnan ääreltä myös ajattelemaan, tai suolen entsyymit sulattamaan ravintoa, tai hikirauhaset kehittyneet viilentämään kehoa kuumissa olosuhteissa, saa pienen maistiaisen kehon kyvystä sopeutua vallitseviin olosuhteisiin.Toki nämä sopeumat, saavutetut kehon ominaisuudet ovat vieneet nykyihmisen perspektiivistä aivan käsittämättömän pitkän ajanjakson.

Kaikki nämä ylläkin luetellut asiat ja meille nykyihmisille itsestäänselvyytenä pitämämme asiat ovat kuitenkin pitkän ajan sopeumia, jotka ovat itseasiassa luonnonvalintoja, sillä jokaisen lajin selviytymistä ohjaa luononvalinta, eli ne yksilöt pärjäävät aina parhaiten, joilla on sellaisia ominaisuuksia, jotka edistävät ko.lajin selviytymistä ja lisääntymistä kyseisessä ajassa. Vaikka kaikki kehossa olevat asiat eivät ole sopeumia, vaan perinnöllisiä, niin monet kehollliset ominaisuutemme silti ovat, pitkällisen ajan ja valtavan elinympäristörepertuaarin tulosta.

Jokaisen ihmisen keho kertoo tarinaa. Itse asiassa, useaa tarinaa. kaikissa näissä tarinoissa on mukana myös sopeuman merkitys. Mitkä kaikki asiat itseasiassa ovatkaan olleet muovaamassa meitä ja kehoamme juuri meiksi.

Yksi tarinoista on sinun lähin tarinasi, ,sinun oman elämäsi tarina, eli millaisessa perheessä kasvoit, ketkä olivat vanhempasi, tai kasvattajasi, missä olosuhteissa kasvoit ja miten ja millaiset haasteet ja vastoinkäymiset kehityksessäsi ja elämässsi vallitsivat, kuin myös millaiset geenit ovat muokanneet kehoasi.

Toinen, hieman kaukaisempi tarina on sinun sukusi tarina. Vanhempiesi tarina, heidän vanhempiensa tarina ja niin edelleen ainakin muutama sukupolvi taaksepäin. Mitä sieltä on siirtynyt myös sinuun sukupolvien kokemuksellisina tietona, sopeumana, taakkasiirtyminä, tai ominaisuuksina. Olosuhteista ja malleista opittuina oppeina, selviytymistarinoina ja käyttäytymisenä vanhemmalta lapselle. Geeneissä olevina merkintöinä, hermostoon rakentuvina jälkinä ja taipumuksina.

Kolmas, kaukaisin tarina on evolutiivinen. Sinä ja minä, me kaikki olemme henkiinjääneiden sukulaisia jo hyvin pitkältä ajalta. Evoluutio on muokannut sukumme kehoja jo lukemattomien sukupolvien ajan. Populaatioihin kehittyi ja kertautui yhä uudelleen ja udelleen samoja ja uusia sopeumia, kunnes olemme tässä ajassa, nykyhetkessä, jota ajattelen maanviljelyksen alkamisena ja metsästäjä-keräilijä aikakauden päätöksenä.

On hyvä ymmärtää, että kehomme sopeumat ovat alkaneet jo hirvittävän kauan aikaa ennen metsästäjä-keräilijän vaihetta. Harva miettii enää aktiivisesti, että ihmisvaihetta on edeltänyt apinankaltainen vaihe.Sitä on edeltänyt apinavaihe…ja sitä taas nisäkäsvaihe ja niin edelleen.

Kehomme onkin itseasiassa aivan suunnaton aiempien tapahtumien, sopeumien ja valintojen tapahtumaketju. Kehon kehityshistoria on täynnä mitä useampia ja erilaisimpia kehitysympäristöjä.

Miksi sitten kävelemme kahdella jalalla? Miksi meillä on niin isot aivot? Miksi meille on tärkeää toimia yhteistyössä? Miksi aivomme ja kehomme, mielemme tarvitsevat liikettä voidakseen hyvin? Miksi luonto vaikuttaa meihin terveyttä edistäen jo lyhyessä ajassa? Miksi viestimme ensisijaisesti keholla-ja lisäksi verbaalisella kielellä? Miksi ihmiskehomme kestää niin huonosti nykyistä elämätapaamme? Miksi Diabeteksen esiintyvyys, likitaitteisuus, lättäjalat, masennus, ahdistus, hampaiden reikiintyminen, sairaalloinen lihavuus (vain mutamina esimerkkeinä) on räjähtänyt tilastoissa viime vuosina ja vuosimymmeninä?

Näistä lisää tuonnempana. On kuitenkin hyvä ymmärtää, että ihmiskehon luonnonvalinta jatkaa edelleen matkaansa.

Niin kauan, kuin ihmiset perivät vanhemmiltaan variaatioita, jotka edes hieman vaikuttavat pidempään hengissäselviämiseen ja montako jälkeläistä he saavat. Lisäksi meitä muovaa jatkuva kultuurinen evoluutio.Kulttuurievoluutio muovaa meitä täällä hetkellä todella kovasti ja hirvittävällä vauhdilla.Kulttuurievoluutiossa on kyse siitä, mitä kaikkea ihminen oppii ja miten kulttuurit tästä muovaantuvat ja kehittyvät. Kulttuurillista muutosta ei voi tehdä vain omat vanhemmat, vaan siihen vaikuttaa koko ihmisyhteisö yhdessä. Muutaman viime sukupolven aikana on kulttuurievoluution tutkijoiden mukaan ollut kaksi suurta ihmiskehoa muokannutta kulttuurievoluution vaihetta.

Ensimmäinen on ollut Maanviljelyn vallankumous n.10 000 vuotta sitten, eli kun ihmiset siirtyivöt metsästäjä-keräilijästä maanviljelijöiksi.

Toinen on teollinen vallankumous, jonka katsotaan alkaneen siitä, kun ihminen alkoi korvaamaan ihmistyötä koneilla.

Nämä kaksi muutosta eivät toki luoneet uutta lajia, mutta ne vaikuttivat radikaalisti ihmiskehoon, sillä ne muuttivat niin olennaisesti liikkumisen, syömisen, nukkumisen, kehon lämpötilan säätelemisen, suolen toiminnan ja keskinäisen vuorovaikutuksen komponentteja. Osasta on ollut toki hyötyäkin, vaikkapa saamme nyt helpommin enemmän jälkikasvua, mutta osasta on ollut suurta haittaa, joka näkyy esimerkiksi evolutiivisesti sopeumasairauksina, joita on ilmestynyt melkoinen liuta, joiden taustalla vaikuttavat sellaiset asiat, kuten liian vähäinen liikunta, tartuntatatutien synty ja esiintyvyys, sekä aliravitsemus.

Meidän kehomme on jo erilainen, kuin sukulaistemme keho muutaman sata vuotta sitten. Näin tulee olemaan myös muutama sata vuotta tästä eteenpäin. Millainen, jäänee heidän nähtäväkseen.

Nykyihmisen keho tarvitsee sinulta eniten viisaita valintoja.Meidän tarvitsee olla viisaampia, kuin aivomme impulssit.

Voi hyvin <3

Tanssi-liiketerapeutti-työnohjaaja-sairaanhoitaja

Kaikesta kehoon liittyvästä kiinnostunut,

Katja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *